lauantai 10. helmikuuta 2018

Nouto, jäävät ja agilityn ratatreenit

Hyvä tahti jatkuu Halkun reippaassa arkikäyttäymisessä. Autojen kyttääminen on vähentynyt todella paljon ja enää ei tarvitse jokaisesta autosta olla kieltämässä. Itseasiassa tämä luopuminen on nyt siinä pisteessä että auton nähtyään H katsoo automaattisesti minuun ja pääsen palkkaamaan luopumisesta ilman käskyä. Leluja on hajoitettu x määrä edelleen, mutta nämä kerrat on ollut omaa mokaa kun en ole jättänyt luita tarpeeksi kaluttavaksi.



Tällä viikolla tokotreeneissä oli aiheena nouto ja jäävät. Nouto sujuu mukavan vauhdikkaasti ja loppuasennossa olen auttanut vielä vähän käsiliikkeellä. Olen myös hokenut tuonnin aikana "pidä, pidä, pidä hienosti, pidä". 80% suorituksista H tuo kapulan todella hienosti perusasentoon ja irroittaa vasta käskystä. Välillä pudottaa juuri ennen perusasentoa ja välillä irroittaa ennen käskyä. Mutta mielestäni vauhti on hyvä ja uskoisin tuon loppuasennon vielä hioutuvan paremmaksi. Halise saa selvästi tuosta vauhdista ja juoksemisesta tukea, koska pelkkä loppuasennon harjoitteleminen (H minun eteen, kapula suuhun, käsky perusasentoon) on sitten ihan oma lukunsa :D Millään ei meinaa mennä jakeluun, että kapulaa pidetään suussa koko ajan eikä irroiteta välissä. Treeneissä taidettiin saada vain pari onnistunutta perusasentoon tuloa ilman vauhtia kapula suussa. Tähän sain nyt ohjeeksi etten anna käsiapua, koska H reagoi käsien liikkeeseen tässä vaiheessa vielä niin paljon. Lisää myös kapulamotivaatiotreeniä, esimerkiksi niin, että kapula maahan ja odotan että H tarjoaa kapulan tuontia/kiinnostusta kapulan nostoon ja pitoon. Tein kotitreeniä kapulan kanssa ja koska H ei paineistu helposti, päätin kokeilla mitä se tuumaa siitä, että odotan niin kauan että se tuo kapulan perusasentoon vaikka pudottaisi sen välillä. No, sehän toimi yllättäen. Laitoin kapulan lattialle n. metrin/puolentoista päähän ja vapautin kapulalle ja annoin perusasentokäskyn. H haki kapulan, pudotti ja tuli perusasentoon. Sanoin kerran että "tuo vaan" ja sen jälkeen en sanonut enää mitään. H katseli minua ja selvästi aivot raksutti. Sitten se haki kapulan, tuli perusasentoon, annoin sen pitää muutaman sekunnin ennen kuin otin ja annoin superhyperpalkat. Itse koen tuollaisen koulutushetken painostavana koiralle, ehkä siitä syystä että Vividin kanssa treenatessa en olisi voinut toimia noin, koska se paineistuu helposti asioista joita se ei osaa. Mutta pitää ehkä opetella siitä pois, koska H tarvitsee ehkä enemmän tuollaista treeniä missä se joutuu oikeasti miettimään ja oivaltamaan enkä antaisi liian helppoja vastauksia. Tehtiin tuollaista treeniä muutama toisto, tämä sama uusiutui pari kertaa ja viimeisellä kerralla H tuli kapula suussa perusasentoon ja sai iiiisot palkat. Varmaan turhauttavin tokoliike opettaa on tuo pito.. Pitää perehtyä enemmän eri tapoihin. Käsitargetia voisi myös hyödyntää tässä.

Jäävistä maahan ja istu on H:lla suht hyvin hallussa. Maahanmeno on kaikista varmin ja onnistuu lähes 100% seuraamisessa tai muihin suuntiin kulkiessa. Napakkuutta ei tietenkään koskaan voi olla liikaa, joten hienosäätöä tähän on luvassa. Olen tähän mennessä palkannut lelulla tai namilla niin, että heti maahanmentyä olen nakannut palkan H:n jalkoihin. En tiedä miten hyvin takapalkka toimisi maahanmenoon? Ainakin liikkeestä seisominen voisi toimia takapalkan kanssa.
No, sitten siihen liikkeestä seisomiseen.. :D Sehän on millä ihan retuperällä. Tätä lähdin opettamaan silloin kun H oli ihan pikkupentu ja siitä muodostui "sto"-käsky jolla H pysähtyy kuin seinään ihan sama miten. Tämä on lähinnä sellainen arkipysähtyminen. Minusta poispäin mentäessä sto-käskyllä H pysähtyy seisomaan, kohtitullessa joko maahan tai istu. Joten nyt samalla tekniikalla, uudella käskysanalla liikkeestä seisomista lähdettiin opettamaan. Eli itse pysyn melko lailla paikoillaan, H tulee kohti, minä teen kummallakin kädellä napakan eteenpäin liikkeen, H (pitäisi) pysähtyy, heitän namin H:n taakse. Tätä tehtiin treeneissä ja hyvinhän se alkoi oivaltamaan mitä haetaan.

Agilitytreeneissä tehtiin ihan kivaa rataa jossa päästiin kokeilemaan irtoamista aika pitkälle matkalle. Ensimmäinen kierros meni todella hyvin ja H irtosi mallikkaasti juuri sinne minne pitikin. Loput kierroksista tuohon irtoamiseen ei mennytkään niin nappiin, kun H ilmeisesti tajusi etten olekaan sen kannoilla ja jäi katselemaan taaksepäin ja varmistelemaan että tulenko mukana. Saatiin taas irtomisen kotiläksyt. Näitä on vähän haastava treenata ilman assistenttia joka olisi palkkaamassa, kun en omista namimaattia. En tiedä onkohan se tulevaisuuden pakollinen hankinta.

Seuraavat pari viikkoa tulee olemaan meillä ahkeraa treenaamista, koska sitten jään itse parin viikon sairaslomalle. Olen saanut tuuraajan agilityyn, joka käy Halisen kanssa treenaamassa  minun katsellessa kentän laidalta.

On se niin suloinen nukkuessa ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti