Tänään aamulla kävimme treenikaverin kanssa tekemässä bordercolliepentujemme kanssa tokoilu painotteiset treenit. Nyt kun Halisella on viime aikoina ollut ihmeellistä käyttäytymistä treeneissä, keskityimme nyt urakalla häiriöihin (tai oikeastaan yritimme olla keskittymättä 😄) ja ihan vaan hauskaan yhdessä tekemiseen.
Olimme samalla kentällä mutta eri päissä, että koirat sai keskittyä omaan tekemiseensä. Tein Haliselle kontaktiharjoituksia niin että pidin leluja käsissä ja katsekontaktista palkka. Heiluttelin leluja ja aiheutin häiriöitä. Nämä sujui ihan ok. Huomaa vaan että lelut ovat nyt super tärkeitä ja tarpeeseen nämä luopumisharjoitukset tuli.
Teimme myös paikallaoloja niin että laitoin H:n maahan ja heittelin sen eteen leluja ja frisbeetä. Toisessa harjoituksessa lisäsin liikettä ja juoksentelin lelujen kanssa Halisen edessä. Paikkikset sujui todella hienosti.
Muutamat luoksetulot tein niin että matkan varrelle jätin leluja ja palkkasin taskusta lelupalkalla, kun H juoksi hienosti luokseni lelujen ohi.
Hyvin H jaksoi keskittyä, vaikka näki että toisen koiran kanssa leikittiin kentän toisella laidalla. Nämä kun on ollut niitä haastavia tilanteita meille aina. Täytyy tässäkin antaa Haliselle sitä paljon puhuttua aikaa ja edetä rauhallisesti, mutta kuitenkin tuoda häiriötä paljon mukaan. Nyt myös keskityn siihen että treenit ovat huolella suunnitellut eikä odottelu hetkiä olisi, ellei se ole täysin minun valvonnassa (ettei hölmöilyjä pääse sattumaan). Jossain vaiheessa kun malttia löytyy enemmän niin voimme harjoitella olemista silloin kun toiset touhuaa ja tekee. Tätä olisin kyllä halunnut tehdä enemmän jo nyt, mutta ehkä panostan tässä vaiheessa vielä kontaktiin ja meidän tekemiseen ja siedätän pikkuhiljaa siihen, että toisia vaan katsellaan rauhallisesti.
Tänään tein ekan lenkin (autotien vieressä kulkevaa pyörätienpätkää lukuunottamatta) niin että H oli koko ajan irti ja ohitettiin koirat, sauvakävelijät (!!!) ja juoksijat irti. Tosin nämä ohitustilanteet tein niin että laitoin H:n lenkkipolun laitaan maahan ja odotettiin ohikulkijoiden menevän ohi ja sen jälkeen palkkasin (välillä namilla ja välillä lelulla). Voi kun olin ylpeä mun pennusta!! Meni todella hienosti! Kaksi rähisevää koiraakin meni ohi eikä H liikauttanut takapuoltaan! Jee! Enpä olisi uskonut vielä muutama viikko sitten että sauvakävelijät voitaisiin ohittaa niin että H on paikkamakuussa. Onhan tästä vielä matkaa siihen että ohitetaan niin, että H kulkee vierellä, mutta hienoa että pystytään tekemään jo näin. Paremmin H on reagoimatta muihin irtiollessaan kuin remmissä.. vielä on todellakin paljon työnsarkaa edessä, mutta tällainen välionnistuminen tämän murkkuiän kynnyksellä on aivan mahtavaa!
Vaihdoin tässä pikkuhiljaa Halisen ruuan toiseen. Tähän asti H söi jahti&vahti penturuokaa, mutta H alkoi iltaisin nuolemaan tassuja ja rapsuttamaan itseään. Kokeiltiin brit caren puppy ruokaa: salmon&potato ja se näyttäisi ainakin tähän asti sopivan hyvin. Tassujen punoitus on loppunut eikä H nuole enää tassujaan. Toivottavasti tämä ruoka olisi sopiva, ettei tarvitsisi taas vaihtaa. Tässä ruoassa oli myös vitamiineja nimenomaan nivelille, mikä oli ehdoton plussa uutta ruokaa valkatessa.
Huomasin että viime postauksen piiiiitkä kirjoitus ei näy kokonaan, joten kunhan kärsivällisyys riittää, teen sen postauksen uudelleen. Oli niin mielenkiintoinen aihe, että kirjoitin päivitystä monena iltana.
Loppuun vielä söpistelykuvat lenkiltä 😍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti