Keskustelu lähti liikkeelle, kun olin lenkillä ystäväni kanssa. Ystäväni koira juoksenteli kauempana meistä ja sillä oli kova tarve päästä purkamaan energiaa. Halise pysytteli n. 30 metrin säteellä minusta; pysähtyi odottamaan minua ja seuraili missä minä kuljen. En antanut H:lle mitään erillisiä käskyjä, mutta joka kerta kun se pysähtyi odottamaan; kehuin. Aloimme keskustelemaan siitä, että onko koira liikan tiukassa kontrollissa, jos se ei lähde juoksemaan ja spurttailemaan kauemmas. Onko se koiralle jotenkin haitallista tai tylsää, jos se kulkee omistajansa mukana?
Itse olen tätä nimenomaisesti Haliselle vahvistanut, että palkkaan sen siitä, kun se pysähtyy odottamaan. Halisen tehtävänä on pysyä minun matkassani, eikä minun tehtävä pysyä Halisen matkassa. Haluan, että H itse pitää sellaisen etäsiyyden, että pysyy mukanani enkä minä häviä sen näköpiiristä. Halise kyllä juoksee vapaana ollessaan, mutta lähinnä minun ohitseni eteen ja taakse, pituussuunnassa. Jos olemme lenkillä niin, että Vivid on mukana, silloin ne välillä juoksevat kauemmaskin, mutta tulevat aina pian takaisin päin. Minulle on kauhean tärkeää, etenkin kun asumme kaupunkiympäristössä, että H hakeutuu ajoittain luokseni ja pysähtelee, koska vastaantulijoita on paljon. Onko tämä koirasta tylsää? Itse en koe, että se olisi. Kyse on mielestäni vain siitä, mitä koiralle opetetaan olevan ok ja mikä ei. Minä olen kouluttanut tätä asiaa niin, että meillä on aina niin hauskaa yhdessä, että minä voitan ympäristön. Olemme leikkineet paljon metsässä ja Halise on saanut pentuna suurimman osan ruuastakin minun taskustani. Olen vahvistanut, että minun lähellä on paras; aina tapahtuu jotain kivaa. Näin minä asian haluankin olevan. Tämä on hyödyllistä harrastusten parissa, kilpailutilanteissa, arjessa ja minun mielestäni kaikessa. H ei kuitenkaan ole sellainen perskärpänen, ettei se uskaltaisi irtautua. H on kova ja itsepäinen koira, joten senkin puolesta on pitänyt vahvistaa enemmän lähellä oloa kuin irtautumista. Pystyn huoletta jättämään H:n treeniksellä häkkiin odottamaan, eikä se jää sinne piippaamaan. Se ei jää itkemään minun perääni kotona eikä muuallakaan. En ole tehnyt siitä kuitenkaan nössykkää, joka ei pärjää ilman minua. Vividin suhteen Jukka on joutunut vahvistamaan sille irtautumista ja itsenäisyyttä, kun se on ollut pentuna arka. Itse koen, että Halisen kanssa asiat täytyy tehdä päin vastoin. Jos en opeta sitä pysymään lähellä, se irtautuu liikaa. Jos en tee itsestäni mielenkiintoisempaa kuin ympäristö, tulen olemaan vaikeuksissa saada sitä pysymään luonani. Toki meillä on vielä tilanteita, jotka ovat mielenkiintoisempia kuin minä, enkä saa pidettyä Halisea niin hyvin kurissa kuin haluaisin. Näitä tietenkin harjoitellaan koko ajan. Haluan, että voin luottaa Haliseen eri tilanteissa ja itse saan luottoa siitä, kun minun ei esimerkiksi metsässä tarvitse huolehtia siitä missä H menee vaan tiedän sen pysyvän lähelläni.
Minä tulen olemaan H:n elämässä tärkein ja me tullaan olemaan tiivis tiimi. Meidän täytyy molempien pystyä luottamaan toisiimme enkä minä halua, että olen koiralleni kakkosvaihtoehto.
Meillä on todellakin hauskaa yhdessä, eikä Halise minua odottaisi tai lähettyvillä pysyisi, jos meillä ei olisi kivaa. Ei sitä kiinnostaisi.
Tällä hetkellä ainut ongelma mikä ohittaa minut, on vietin iskeminen päälle; silloin en vielä vedä vertoja, mutta tätä koko ajan harjoitellaan ja mielestäni ollaan menty asiassa eteenpäin. Halisella on todella voimakas paimennusvietti. Esimerkiksi lampailla täytyy olla koko ajan todella kartalla missä mennään, ettei H kiihdy liikaa, jonka jälkeen siihen on hankala saada kontaktia. Olemme pärjänneet ihan hyvin, tosin välillä tulee näitä karkaamisia ja minulla on vaikeuksia saada H takaisin luokse.
Samoin ne tilanteet, missä toisia koiria leikitetään, yllättäen ohi juoksee koira, aiheuttaa H:ssa (olen tullut siihen tulokseen) paimennusvietin. Näissä hetkissä on vielä paljon petraamista, että neiti malttaa kuunnella. Vieläkään en itse ole täysin sinut sen asian kanssa, miten siinä tilanteessa olisi toimittava. Tällä hetkellä kielto ja pois vieminen, ja niin kauas tilanteesta että saan huomion itseeni. Haluaisin kuitenkin kontrollin heti siinä tilanteessa kun se iskee päälle, mutta olen huomannut että se on vielä liikaa vaadittu. Uskon, että tähän asiaan auttaa aika ja sinnikäs harjoitteleminen. Kuitenkin näitäkin tilanteita tulee eteen ja pääsemme niitä työstämään. Halise on tässä muutamassa kuukaudessa jo rauhoittunut, joten uskon että aika (osatekijänä) auttaa tämän ongelman suhteen.
Ehkä kiteytettynä se, mitä koiraltani haluan, on täydellinen kontrolli tilanteessa kuin tilanteessa. Haluan että koirani kunnioittaa minua ja tekee käskyjen mukaan. Metsässä koirat saavat huoletta juoksennella, mutta opetetuilla säännöillä. Treenihallilla ei mitään poikkeuksia seuraaviin: hallin lattiaa ei nuuskutella, toisia koiria ei kytätä saatika niiden luokse pyritä, huomio on minussa eikä ympäristössä. Nämä ovat tietenkin asioita mitä me harjoitellaan joka kerta kun hallille mennään eikä Halise ole vielä näissä valmis. Kriteerit ovat kuitenkin asetettu tavoitettaviksi ja näitä kohden koko ajan pyritään.
Vastapainoksi sille, että meillä on suht tiukat säännöt, H saa paljon rakkautta ja rapsutuksia. Ja vaikka säännöt voivat kuullostaa tiukoilta puolen vuoden ikäiselle pennulle, kaikki tämä tehdään hauskan kautta. Esimerkiksi huomio pysyy hallilla minussa, kun me leikitään, temppuillaan ja touhutaan. Kun tekeminen loppuu, H menee odottamaan häkkiin tai laitan sen "ottamaan rennosti" eli pötköttämään ja myös vahdin, että H on rennosti eikä ala nuuskuttamaan lattiaa tai pörräämään omia. Tärkeää olla johdonmukainen aina kaikissa tilanteissa. Täytyy toimia samalla tavalla. Helpompi myöhemmässä iässä on antaa vapauksia silloin tällöin joissakin asioissa, kun ensin on opeteltu selkeät säännöt.
Jonkun korviin voi kuullostaa pahalta pitää pentua jo tiukassa kurissa ja nuhteessa, mutta tämä on minun päätökseni kouluttaa oma pentuni. Ja Halise ei ole mikään helppo seurakoira, vaan vaativa työkoira joka tarvitsee ehdottoman selkeät säännöt. Kouluttaminen on ollut helppoa Halisen ominaisuuksista johtuen, mutta luonteeltaan H ei ole helpoimmasta päästä (tämä valkenee minulle koko ajan enemmän ja enemmän). Jos en nyt ole tiukka ja aseta rajoja, miten saan H:n tottelemaan myöhemmässä vaiheessa?
Tällä hetkellä olen tyytyväinen koulutuksen hedelmiin; olen saavuttanut tavoitteita ja osa tavoitteista on jo lähellä. Minusta on mahtavaa kuulla ulkopuolisten ihmisten kommentteja siitä, että H on tottelevainen ja osaa jo hienosti eri asioita. Kaikkea ei myöskään itse huomaa vaan pitää joitakin asioita itsestään selvyytenä, joten ulkopuolinen palaute on mukavaa. Minun mielestäni Halisessa näkyy se, että olemme touhunneet paljon yhdessä, kotona, hallilla ja eri häiriöissä. Olen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, mutta matka on vielä pitkä ja paljon asioita opittavana. Halise saa paljon kiitosta hyvästä käyttäytymisestä ja itse koen, että Halise on todella iloinen ja onnellinen koira.
Tämä keskustelu sai minut kovasti tutkailemaan omia ajatuksiani ja tietenkin myös pohtimaan sitä, olenko vaatinut Haliselta liikaa. En halua epäonnistua H:n kanssa, joten kaikki "huolet" ja kritiikki kasvatustapaani kohtaan otan vakavasti ja pohdin sen huolella. Tässä kuitenkin aion pitää kiinni kriteereistäni ja jatkaa samaan malliin. H on sen verran itsepäinen ja kova, etten sitä tällä koulutustyylilläni takuulla saa pilattua liian nössöksi tai irtautumattomaksi. Positiivinen vahvistaminen ja johdonmukaisuus on tuonut meidät tähän ja vie meidät eteenpäin. Niin kauan, kun H tekee työtä ilolla ja on selvästi halukas olemaan kanssani, tiedän että olen onnistunut.
Nyt tuli pitkä lätinä, mutta tämä oli tarpeen itselleni selvittää näitä ajatuksia :) Varmasti löytyy tyylejä niin monia, kuin on koiranomistajaakin ja mielestäni se on aivan ok. Minun tyylini on tällainen ja noudattamalla sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä, tiedän saavani sellaisen koiran mistä haaveilen. Tärkeää on tuntea oma koira, että voi tietää mitä pystyy vaatimaan missä vaiheessa ja mikä tyyli toimii/mikä ei.
Tämä viikko sopiikin hyvin tällaisten asioiden pohdiskeluun, kun vietän sairaslomaa erään leikkausoperaation vuoksi. Halisekin joutuu tyytymään vähempään tekemiseen hetken aikaa. Siskoni eilen ystävällisesti käytti Halisen agilitytreeneissä, joten mukavaa ettei tarvinnut jättää niitä väliin. Postausideoita on taas ihan hullunlailla, joten ehkäpä saan nyt hyödynnettyä näitä petipäiviä niiden kirjoitteluun ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti