lauantai 20. tammikuuta 2018

Onnistunutta aksaa, epäonnistunutta arkea

Uskaltauduttiin torstaina agilitytreeneihin. Tällä kertaa oli ihan kannattavat treenit ja pitkästä aikaa sain olla taas iloinen tuosta teinihirviöstä! Tein ensimmäistä kertaa suht onnistuneesti 7 esteen radan. Tosin itsehän heiluin kuin heinämies ja huidoin käsilläni ja sohelsin jalat solmussa, mutta me tehtiin se! Jee! Ja ei ollut minulle helppo ratakuvio. Olen aikaisemminkin siitä blogissani puhunut, että agility on minulle hyvin uusi tuttavuus ja opettelen vasta valssin askeleita, sokkareista, sylkkäreistä ja viskeistä puhumattakaan :D Tässä sinne päin kuva ratapätkästä (mittasuhteet ym ei tietenkään oikein, mutta sinne päin)



2 esteen takakierto oli aluksi hieman ongelmallinen saada Halisen päähän, kun jouduin antamaan takakiertokäskyn suht kaukaa estettä ja lähteä jo pinkomaan esteille 3,4, jotta ehdin tehdä ohjaukset esteille 4 ja 5. Halise oli menossa tekemään takakierron mutta kun näki että juoksin jo toiseen suuntaan, se lähti perään ennen kuin oli suorittanut esteen. Teimme sitten pari kertaa pelkästään tämän takakierron ja sen jälkeen kokeiltiin yhdistää 1,2,3,4 esteet. Hyvin alkoi sujumaan, kun huomasi idean. Sainkin kotiläksyksi treenata esimerkiksi metsässä lähetyksiä niin, että lähetän H:n kiertämään puun ja samalla juoksen itse jo eri suuntaan, jotta saadaan vietyä irtaantumista eteenpäin.
Tämän kynsisaikun aikana tehtiin todella paljon tokoa ja huomaa, että nyt agilityssä on ollut vaikeuksia lähteä pois minun luotani. Irtaantuminen ei ollut ongelma vielä pari kuukautta sitten.. Mutta ihan kiva, että edes jossakin haluaa olla lähellä ;)

Halisella tosiaan sitä vauhtia piisaa, joten tärkeää olisi pystyä tekemään esteille lähetykset suht kaukaa, että ehtii itse mukaan seuraavalle. Seuraava ongelma olikin 3,4 esteen väli, kun en ehtinyt 4 esteelle juosta Halisen tehtäessä takakiertoa 2 esteellä, ja H ehti jäädä 3 esteen jälkeen kysymään minne sitten mennään. Mutta kun saimme tuon takakierron onnistumaan vähän kauempaa että pääsin itse juoksemaan lähemmäs 4 estettä, saimme hyvin tehtyä ilman että H jäi katselemaan perään.

4,5 esteen väliin teimme puolivalssin ja itselläni meni hetki ennen kuin tajusin miten päin kädet ja jalat liikkuu. Harjoittelin tätä sitten ilman koiraa ja koiran kanssa niin että teimme vain tämän 4,5 esteen välin. Tämän jälkeen lisäsimme alkuradan + 4,5 esteet. Tästä viisastuneena pääsimme jatkamaan 6,7 esteille. Ensimmäisellä yrittämällä pimeään putkikulmaan meno epäonnistui ja H kiersi putken. Tässä kuitenkin (yllätys yllätys) itse olin väärässä kohdassa lähettämässä ja jalkaterät ja rintakehä väärään suuntaan. Koutsi neuvoi ja otin uuden asennon, ja hienostihan H hurahti oikeen päähän putkea.

Lopuksi kokeiltiin koko rata 1-7 ja toisella yrittämällä päästiin upeasti (minun näkökulmastani) läpi ilman virheitä. Oma menoni näyttää varmaan aika hurjalta (pitäisi varmaan kuvata näitä videolle, että pääsisi sitten joskus tulevaisuudessa ihastelemaan kehitystä :D) mutta olen superonnellinen että me suoritettiin tämä! Tällä kertaa halli raikasi minun riemunkiljahduksista.. Agility on varmaan se missä eniten pystyn iloitsemaan onnistumisista, koska kaikki on itselle niin uutta, että jos H menee sinne minne minä yritän sen saada, on minulle jo tosi iso saavutus. Koutsi sanoi, että H lukee todella hyvin minun liikkeitä, joten hyvä siitä varmasti tulee kunhan itse opin liikkumaan kentällä.

Innostun kyllä agilitystä joka treenien jälkeen enemmän ja enemmän. Olisipa Halkun luusto kunnossa, niin voisimme viedä tätä harrastusta eteenpäin!

No, sitten siihen epäonnistuneeseen arkeen.. Olin jo tätä postausta kirjoittamassa kunnes ylitsepääsemätön pettymys lenkillä iski ja en jaksanut iloita mistään onnistumisista. Halise karkasi ensimmäisen kerran minulta lenkillä. No, oma vika oli kun pidin tuota teinihirviötä irti ja päätin luottaa siihen sen verran kuin aina ennenkin ja ohittaa koira irti. Mokoma karkasi. Ei auttanut mitkään huudot. Neiti vaan meni. Iloisena tosin, nöyränä ja kilttinä tervehtimään vastaantulijaa. Mutta voi hiiskatti kun raivostuin. Olin niin pettynyt, että en pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta. Joo, ehkä pieni asia jonkun mielestä, mutta minulle iso. No, raahasin tuon niskanahoista pois ja annoin kyllä kuulua että nyt on tehty isoin virhe ikinä. Mokoma paskapää. Olipa nöyrää tyttöä sen jälkeen. Onneksi sain annettua palautteen heti ja kunnolla, toivon että meni perille. Huomenna kuitenkin lavastan vastaavanlaisen tilanteen treenikaverin avustuksella. Laitan jälkiliinan perään varmuuden vuoksi ja toivon että pysyy kontaktissa eikä tarvitse pettyä uudelleen. Haluan toistoja tuollaisista tilanteista pian, ettei jää sellainen mieli Haliselle, että karkaaminen on missään tilanteessa ok.

Tänään kotitokotreenit sujui pitkästä aikaa nekin mukavasti. Halisella on ollut joku ongelma maahanmenon kanssa ja saatiin tehtyä nyt hyvät maahanmenotreenit liikkeestä. Olen ottanut pari askelta taaksepäin ja palannut käsiapuun, jotta napakka maahanmeno muistuisi mieleen. Olemme alkaneet treenaamaan myös liikkeestä seisomista. Se on kovasti vielä alkutekijöissä, mutta ihan hyvää kehitystä näin muutaman harjoituskerran jälkeen. Tällä hetkellä me ei tehdä tokotreeniä kovin "tosissaan", vaan harjoitushetket ovat lyhyitä ja välillä tehdään temppuja ja muuta hömppää. Huomaan että nyt keskittymiskyky ei ole ihan tavallisella tasolla.

Huomenna olisi meidän koiraseuran vapaavuoro ja ajattelin mennä sinne H:n kanssa tekemään tokojuttuja. Ensin pitkä lenkki, että saataisiin ylimääräiset höyryt pois. Taidan keskittyä siellä kontaktitreeniin ja joihinkin helppoihin juttuihin, että saataisiin nyt niitä onnistumisia! Kehonhallintatreeni voisi olla myös paikallaan, H tykkää niin paljon tasapainoilla dobopallolla ja tyynyillä. Ehkä sitä myös sitten! Itselleni vaikeaa tämä taantumisvaihe, kun olin jo niin tyytyväinen joihinkin osa-alueisiin. Täytyy hyväksyä tämä murrosikä ja mennä koiran ehdoilla. On se silti ihan kiva koira, vaikka suurimmaksi osaksi ajasta ärsyttääkin! ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti