Mörköikä.

Tuo järjellä ajateltuna ohimenevä, mutta tässä hetkessä kamala vaihe. Halise on alkanut pelkäämään sauvakävelijöitä ja saa ihmeellisiä sätkyjä milloin mistäkin asiasta. Tiedän, että vaihe on ohimenevä, mutta silti huoli ja ahdistus koputtelee takaraivossa, että entä jos tässä onkin jotain pysyväksi jääviä kummastuksia? Sauvakävelijöiden pelkääminen alkoi aivan yhtäkkiä. Meidän normaalilla lenkkipolulla kulkee paljon kaikenlaista kulkijaa ja pennusta asti sauvakävelijät ovat olleet lähes päivittäisiä vastaantulevia. Aikaisemmin he eivät ole aiheuttaneet Halisessa mitään kummallista reaktiota; on ollut kiinnostunut, mutta ei niin että jaksaisi jäädä katsomaan sen pidemmäksi aikaa. Nyt kun sauvojen kopina kuuluu pitkältä, H terävöityy; häntä ja karvat nousee ylös, murina/haukkuminen alkaa. Voi kuinka pyllystä. Aluksi hämmennyin tästä suuresti ja komensin Halisea ihan huolella; et hiiskatti rähise kyllä yhtään kenellekään. Sitten huomasin, että tämä oma reaktio lisäsi Halisen agressiota ja niinpä olen päättänyt mennä ohi vetäen perässä hepuloivaa bortsupentua. Raivostuttavaa; tähän asti tyyliini on kuulunut saman tien palautteen antaminen (kielto/murahdus) ja sen jälkeen vaihtoehtoinen toiminto (tule/seuraa/mennään). Nyt ei auta. Ei vaikka mitä sanoisi. Eli, parempi olla meuhkaamatta kun siitä ei ole näköjään muuta apua kuin rähinän lisääntyminen (ja ei-käskyn turha kuluttaminen). Huolissani olen joo, että tässäkö sitä nyt mennään sitten; annan koirani rähistä remmissä ja vedän sitä perässäni, kamalaa. Mutta oppia ikä kaikki ja selvästikin olen joutunut muuttamaan joitakin koulutustapojani Halisen myötä. Usein paremmin toimii huomioimattomuus kuin kielto. Ja voihan se olla että oma reaktio vahvistaa tuota käytöstä; luultavimmin automaattisesti kiristän hihnaa tai itse jännityn, koska tiedän mitä tuleman pitää.

Nämä ihmeelliset sätkyt.. Tästä on jo pari viikkoa aikaa kun siskoni oli mukana treenihallilla kuvaamassa meidän harjoituksia. Yhtäkkiä Halise alkoi haukahtelemaan ja karvat pystyssä "kiertämään" kenttää, enkä saanut siihen mitään kontaktia. Kävin hakemassa sen pannasta takaisin luokseni, kun se ei käskyjä kuunnellut. Haukahtelu jatkui. Huomasin, että haukun kohteena oli siskoni (!!!) joka oli siinä kentällä ollut alusta asti kuvaamassa. Tulimme yhtämatkaa ja Halise taatusti hänet näki. Mutta kun siskoni kyykistyi ja kutsui Halisen luokse, homma oli ohi ja treenit jatkui normaalisti.

Juoksevat lapset, koirat ym yllättävät tilanteet jotka ovat aina olleet Halkulle vaikeita, on nyt saanut ihan uudet mittasuhteet. Näissäkin oma reaktio on ärähtäminen ja kielto, ja tilanteesta pois vieminen (en missään olosuhteissa halua hyväksyä murisemista ja räksyttämistä toisille). Mutta, nyt yritän päästä tästä omasta reaktiostani sen verran yli, että en käyttäisi tuota kieltoa vaan veisin vaan H:n pois, jotta se pääsee rauhoittumaan. Ärähtäminen kuin selvästi antaa sille lisäboostia. Pari päivää sitten olimme seuraamassa agilitykisoja ja hallin nurkilla koirakko harjoitteli putkeenmenoa, H sai kauheat raivarit. Komensin, vein sen pois. Ei auttanut. En saanut kontaktia kuin vasta lähes hallin ulkopuolella. Jukan kanssa juteltiin asiasta ja hän antoi ehdotuksen, että jos tilanne olisi mahdollinen, niin voitaisiin jäädä seuraamaan tuollaista tilannetta mikä aiheuttaa tämän reaktion, jotta H näkisi ettei mitään kummallisempaa tapahdu. Olemme kyllä olleet seuraamassa agilitytreenejä kesällä ym. mutta jostain syystä nyt on iskenyt kaikki juoksevat koirat/yllättävät tilanteet pahasti päälle. Mutta tuollakin kisoissa teimme kontaktiharjoituksia ja leikimme leluilla, niin silloin H ei kiinnittänyt ympäristöön mitään huomiota. Eli ongelma ei kuitenkana ole NIIN suuri, että se jättäisi kesken jonkun käskyn tai leikin sen takia että ohi juoksee koiria/ihmisiä. Taidan kyllä etsiä jonkun spottipaikan jostain leikkipuiston läheltä (sopivan etäisyyden päästä), missä kirmailee juoksevia lapsia ja ihan vaan siedätytään.

Mutta. Toisaalta, mietin, kannattaako nyt mörköiän aikana tehdä tällaisia siedätyshoitoja vai odottaa että pahin mörkö on ohi? Itse tietenkin heti haluaisi tarttua härkää sarvista. Tämä toisten koirien leikkiminen/juoksentelu jne on ollut kyllä Haliselle haastavaa (välillä oli jo paljon parempana) mutta nyt mennyt taas huonompaan suuntaan.

Tässä mörköiässä pahinta on tämä, kun tulee se tunne että nämä asiat ovat tulleet jäädäkseen, ja sen takia haluaisi heti alkaa työstämään näitä esille tulleita ongelmia. Joskus kai nekin voi jäädä päälle ja on ongelmana myöhemminkin?

Tämä on toisaalta nyt myös itselleni hyvä mielentilaharjoitus, koko mörköikä. Koko ajan olen jotenkin "varpaillani" ja yritän tehdä parhaani Halisen suhteen. Yritän onnistua ja olla tekemättä suuria virheitä. Tällaisen tilanteen äärellä joutuu itsekin vaan hyväksymään sen, etten pysty asialle tekemään juurikaan muuta kuin itse rauhoittumaan ja olla tilanteissa johdonmukainen ja rauhallinen. Usein yllättävissä tilanteissa itsekin kiihdyn/säikähdän ja reaktio on paniikinomainen hätiköinti. Nyt pitäisi päästä siihen mielentilaan, että parhaiten itse pystyn toimimaan olemalla rauhallinen enkä lisää kierroksia reagoimalla itse.

Nyt on lisänä tullut viimeisen viikon aika kaikenlainen vöyhkääminen. Aikaisemmin ei ole tuottanut mitään ongelmia rauhoittua kotona ja yleensä lenkin/treenin jälkeen H on vetäytynyt vähän omiin oloihinsa; välillä leikkimään, välillä vaan pötköttelemään. Tämä on ollut ihan ok. Kotona en hyväksy ympäriinsä kävelemistä ja vinkumista ja selvästi levotonta käyttäytymistä. Silloin kun me ei leikitä eikä tehdä treeniä, silloin ollaan rauhassa. Toisten koirien kanssa saa leikkiä ja itseään saa viihdyttää leluilla, mutta vaatiminen, perässä kulkeminen ja vinkuminen on ehdoton ei.

Nyt olen tietoisesti ollut Haliselle tiukempi; kun sanon että mennään "nukkumaan" tai rauhoittumaan, silloin me kanssa mennään eikä riitä se että omalla paikalla pyörähdetään. Kaikenlaisesta vinkumisesta ja vaatimisesta on saanut nyt kunnon komennot ja murahdukset. Nämä on ehkä myös sellaisia asioita missä voisi käyttää myös huomioimattomuutta, mutta kyllä minussa sen verran löytyy vielä sitä kouluttajaa millä olen aikaisemmat koirat pistänyt ruotuun, että haluan opettaa koiralle myös sanoin sen, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Halise osaa myös olla erittäin suloinen ja lähes vastustamaton, kun se tuo leluja korvat luimussa ja koko peräpää heiluen. Älyttömän kiva olisi aina tarttua siihen leluun ja alkaa leikkimään. Mutta ei enää, ei ainakaan niin usein kuin aikaisemmin. Aikaisemmin olen kiinnittänyt huomiota siihen, millä ilmeellä H tulee pyytämään leikkiin. Jos ilme on dominoiva (korvat ja häntä pystyssä selvästi komentaen), olen komentanut Halisen pois. Mutta jos ilme on ollut nöyrä (korvat luimussa, hieman matalana, häntä heiluen), olen alkanut leikkimään. En kylläkään joka kerta, mutta useimmiten. Nyt tässäkin kiristetään ja leikkikerrat tulee vähenemään huomattavasti (siis Halisen aloitteesta). Jukalle tämä tulee olemaan haaste, koska H on pureutunut sen sydämeen niin vahvasti, että Jukka sulaa kaikesta Halisen leikkikutsusta :D Jukka on ollut Vividille todella tiukka ja rajat olleet tarkat, mutta uskon että nyt kun Halise on minun harrastuskoira, niin Jukka ei näe lepsuilun vaikutuksia niin tarkasti kuin minä. Mutta onneksi J ymmärtää, paremmin kuin hyvin yhden bc:n kasvattamisen jälkeen, että rajat ovat enemmän kuin tuhat jänestä. Halise on kyllä onnistunut kieputtamaan Jukan pikkutassunsa ympärille ;)

No mutta katsokaa nyt sitä! Aika helposti tähän katseeseen kompastuu.. Täytyy pitää nyt tunteet kurissa ja järki päässä ;)