5kk

Nyt on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin ja pohtia menneitä kuukausia ja niiden tuomia uusia taitoja ja haasteita. Tämä kesä on ollut yksi parhaimmista; olen saanut keskittyä täysin Halisen kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Olen saanut itse suunnitella opittavien asioiden listaa ja olen sieltä myös aika ajoin karsinut asioita pois. Olen oppinut hillitsemään itseäni; pennun koulutuksessa vähempi on parempi, laatu korvaa määrän ja mielummin pari asiaa täydellisesti kuin useita keskinkertaisesti. Olen ollut kauhean innostunut, mutta välillä myös korvia myöten täynnä koirajuttuja. Olen pakahtunut ilosta ja ylpeydestä, sekä olen ollut pettynyt ja turhautunut. Tunteiden kirjo on ollut aikamoinen ja tämä kesä on opettanut minulle paljon myös itsestäni. Tämä on projekti josta olen haaveillut pitkään ja myös asia jonka haluan tehdä hyvin ja onnistuneesti. Tiedän että tämä on elämän mittainen matka, mutta pentuna opitut asiat ovat ikuisesti koiran muistissa, ja haluan muistijäljen olevan positiivinen ja täynnä onnistumisen kokemuksia.

Olen pohtinut sitä, että sillä on ollut suuri vaikutus, että H tuli vasta 10 viikon ikäisenä meille. Se, että tuollaisen itsenäisen luonteen omaava pentu on käynyt jo yhdessä kodissa ja palautunut kasvattajalle, on varmaan vahvistanut itsenäisyyttä. Uskon, että oltaisiin asioissa jo pidemmällä esimerkiksi keskinäisen suhteen luomisen vuoksi tai nimenomaan tämän itsenäisyyden. Kun tämä herkin ikä 8-10vko meni niin, ettei H kiintynyt omaan laumaan, uskon olevan vaikutusta.

Ensimmäisenä haasteisiin. Ihan ensimmäisiltä päiviltä ja parilta ensimmäiseltä viikolta päiväkirjamerkinnät ovat päivittäin täyttyneet samasta huolen aiheesta; Halise on kauhean itsenäinen eikä lähesty meitä ihmisiä niinkuin normaalisti ehkä koiranpennut lähestyy. Jos käsi lähestyy rapsuttamaan, Halise vetäytyy pois eikä tule käskystä lähelle. Tämän päättelin johtuvan siitä, että ennen meille tuloa sitä on napattu kiinni kun se on tullut lähelle. Tämä haasteen voi kyllä jo osittain heittää romukoppaan; H on hienosti sopeutunut meidän laumaan ja ottanut meidät omiksi ihmisiksi. Mutta vieläkin käden lähestyessä yllättäen rapsuttamaan, H vetäytyy pois. Samoin jos kutsutaan rapsuteltavaksi "tule"-käskyllä tai millä tahansa, H muuttuu epäluuloiseksi ja luoksetulo on vähän niin ja näin. Voi olla kyllä siitäkin kyse, ettei H kauheasti tykkää olla rapsuteltavana.

Sisäsiisteysasiat tuottivat myös harmaita hiuksia. Halisella ei ollut kyllä mitään käryä miksi se ulkona pojotetaan tunnista toiseen, kävellään pientä ympyrää ja odotellaan jotakin? Sisäsiisteysasiat olivat aika pitkissä kantimissa ja vieläkin tämä on kesken. En voi sanoa että Halise on sisäsiisti tai että luottaisin siihen että neiti pidättelee hädän sattuessa kärsivällisesti. Parin viime viikon aikana ollaan otettu edistysaskel, että H hakeutuu eteisen ovelle norkoilemaan kysyvän näköisenä. Jokaisesta tällaisesta norkoilusta olemme vieneet H:n ulos ja aina on pihalle tarpeet tulleet. Öisin Halise on pentuaitauksella rajatussa tilassa, koska ollessaan toisten koirien kanssa isommassa tilassa yön, H teki tarpeita välillä ihan järkyttäviä määriä. Ja huomattiin myös se, että tylsistyessään H teki tarpeita, tai huomion hakuisuuden vuoksi. Yöt ovat olleet nyt usean viikon ihan täysin siistejä ja varmuuden vuoksi pidetään aitauksessa rajatussa tilassa vielä jonkin aikaa.

Rähinäongelmaa oli aluksi ja siitä tänne jotain kirjoittelinkin. Olin jo aika huolissani siitä, että minkälainen rähinäroope tuosta neidistä kehkeytyy. Onneksi tähän ongelmaan saatiin apua Pertti Vilanderilta, ja rähinät loppui kuin seinään ihan yksinkertaisella ratkaisulla; hihna löysällä ohituksissa ja itse rentona ohitustilanteissa. Sen jälkeen ei ole ollut rähinöitä ollenkaan. Samoin myös olen alkanut vähän tiukentamaan kuria; aina ei saa huomiota kuin itse haluaa vaan välillä komennan pennun pois kun se tulee hakemaan huomiota. Tällä olen huomannut sen vaikutuksen, että H tulee paljon innokkaammin luokse, kun se ei enää pääsekkään joka kerta kun itse tahtoo. Tietenkin sitä mitä ei saa, haluaa.. ;) Mutta H on vielä pentu ja sitä kohdellaan pentuna. Nyt kun alkaa tulemaan viikkoja lisää ja H muuttuu pennusta nuoreksi koiraksi, kurikin kasvaa ja muuttuu erilaiseksi. Vielä on pentulisenssiä voimassa hetken :)

Sitten onnistumisiin ja ilon aiheisiin!

Halise on luonteeltaan ja olemukseltaan ihan super ihana pentu. Kauhean kiltti ja kuuliainen, mutta myös hyvällä tavalla itsenäinen ja rohkea. Ei ole koko ajan jalassa kiinni ja pelkää kaikkea, vaan rohkeasti tutustuu ympärisöön mutta tulee heti käskystä luokse kun sen aika on. Kertaakaan (koputtaa puuta) ei ole karannut luotani ja aina kutsusta tullut luokse. Olen iloinen ja yllättynyt siitä viisauden määrästä, mitä noin pienellä pennulla voi olla pään sisällä. Miten nopeasti voikaan opettaa uusia asioita, mutta myös minkälaista huomioonottamista se tarvitsee itseltä, koska tämä nopeasti oppiminen ei välttämättä ole aina hyvä juttu. Liian useasti sama toisto tietyssä kohdassa pihaa, niin H alkaa ennakoimaan ja tarjoamaan : "tätähän me tehtiin viimeksikin just tässä kohdassa?". Olenkin oppinut vaihtelemaan ympäristöä enemmän ja uuden asian opettamiseen vaihtanut huonetta, paikkaa, omaa asentoa jne. ettei H ala ennakoimaan liikaa.
Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka vähän meillä on hajonneita tavaroita. Suurin tuhoaminen oli sohvatyyny ja tämä meni ihan omaan piikkiin. Lähdin kiireellä jonnekin, unohdin laittaa esille lelut ja luut ja tietenkin neiti oli sitten keksinyt oheistoimintaa poissaoloni ajaksi. Sohvatyynyn lisäksi kyytiä on saanut pari lelua ja yksi talouspaperirulla. Puremisongelmaa ei ole ollut, H ei ole purrut meitä kumpaakaan kertaakaan. Vaatteista on yrittänyt napsia aluksi ja kerran taisikin saada lahkeesta kiinni, mutta tämä loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Halisen itsenäinen luonne tulee positiivisella tavalla esiin esimerkiksi treeniksellä; voin jättää Halisen häkkiin ja lähteä käymään vessassa, ja häkistä ei kuulu inahdustakaan. H ei ole vaikuttanut vielä ainakaan eroahdistuneelta eikä ole koko ajan muutenkaan seuraamassa ja jalassa kiinni.

Erityisen iloinen olen arkipäivän asioista mitä Halise on sisäistänyt; irtiolemisen, luoksetulon, kiellot (esim. tänään lenkillä huomasi juoksijan ja lähti perään, mutta pysähtyi saman tien kun huusin, ettei sinne ole mitään asiaa) ja jotkut temput ovat olleet kauhean hauskoja. Esineen tuominen oli työn ja tuskan takana opettaa, mutta se onnistuu nyt ja siitä olen kauhean tyytyväinen. Liikkeestä maahanmeno; ihan huikean hienosti osaa tehdä kyseisen tehtävän, vaikka emme ole sitä kauhesti harjoitelleet, mutta paimennustreenien innoittama aloitimme sitä harjoittelemaan enemmän. Alla linkki tähän liikkeeseen! Ekaa kertaa videolla kokeiltiin ja super taitavasti meni! Olen niin ylpeä tuosta pikkuisesta!

https://www.youtube.com/watch?v=IBRGy2UNOvM

Iloa tuottaa se, että kuinka nopeasti H oppii ja kuinka innoissaan se on työnteosta. Joka kerta kun lähdetään treenaamaan, ilme syttyy ja H on sisällä tekemisessä. Ihan parasta; ei tarvitse enää kiinnittää siihen huomiota, että saan pidettyä huomion itsessäni, vaan saan keskittyä tekemiseen ja asioiden opettamiseen.

Iloinen olen siitä, että voimme treenata irti kentällä, missä on muitakin koiria. Voin olla huoleti, koska H keskittyy minuun ja uusiin ohjeisiin mitä hänelle annan. Innokkuus ja palo aiheuttaa minussa suuren suurta onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Ihanaa, minulla on pentu, joka rakastaa tekemistä!

Parasta on ollut ehkä se, että H pystyy laskemaan kierrokset tekemisestä nollaan heti kun sanon. Voin ensin leikkiä ja juosta sen kanssa hullun lailla, ja seuraavassa hetkessä ottaa lelun pois ja sanoa, että nyt riitti, ei enää leikitä. Sen jälkeen H joko menee maahan makoilemaan tai lähtee tutkailemaan muuta ympäristöä. Hepulikohtauksia ei tule enkä niitä sallisikaan. Viime aikoina H on alkanut kantamaan leluja meidän luokse ja pyytänyt leikkimään, mutta jos leikkiin ei ryhdytä, se alkaa leikkimään itsekseen. Sellaista komentamista ja vaatimista ei ole ollut.

Innoissani odotan mitä tulevaisuus meidän eteen tuo ja mihin päälajiin me sitten lopulta päädytään. Tällä hetkellä oma haaveeni on tokoura, mutta H:n ketteryys ja sähäkkyys olisi omiaan agilityssä. Tietenkään ne eivät poissulje toisiaan, mutta helpompi olisi keskittyä täysillä yhteen, kuin puoliteholla moneen. Paimennus myös tuli nyt uutena ideana, mitä en edes ajatellut alkavani harrastamaan. Tietenkään vielä ei voi sanoa tulisiko Halisesta hyvää paimenta, mutta aika näyttää senkin. Ainakin tokon pohjat tehdään nyt aluksi vahvaksi ja syyskuussa aloitellaan myös agilityn penturyhmässä. Agilityä nyt varsinaisesti ei pääsekään tekemään kunnolla kuin vasta vuoden päästä, joten nyt on hyvää aikaa keskittyä tokon pohjiin. Agilityä pidän paimennuksen kannalta tärkeässä roolissa, koska ohjaajasta irtautuminen on tärkeää. Halisella kuitenkin itsenäistä luonnetta piisaa, joten en usko että siitä edes kouluttamalla täysin perskärpästä saisi.

Tällä hetkellä Halise on tähän astisesta ajasta parhaimmassa iässä; järkeä on tullut päähän, perusasiat suht hallussa ja sen kanssa on super kivaa tehdä asioita, kun voi keskittyä itse tekemiseen. H on kiintynyt meihin ja tykkää meistä, ja nykyään voi ulkoillakin muutenkin kuin H:n kanssa kahdestaan. Aluksi H olisi mennyt vain Lyylin ja Vividin perässä eikä kiinnostanut pätkän vertaa mitä sille puhui. Nykyään se tulee välillä paremmin luokse jopa paremmin kuin Lyyli tai Vivid ja on erittäin kuuliainen vaikka nuo toisetkin olisi paikalla. Olen tätä harjoitellut niin, että olen jättänyt Halisen paikkamakuuseen ja antanut toisten koirien juosta ympärillä ja leikittänyt mahdollisimman paljon toisten koirien läsnäollessa. Näin olen saanut tehtyä itsestä kiinnostavan Halisen silmissä.

Treenit ja elämä jatkuu, tällainen pieni tilannekatsaus tuli ihan kohdalleen. Kaikinpuolin olen tyytyväinen Haliseen ja toivon sydämeni pohjasta, että siitä kasvaa terve ja iloinen koiraneiti! <3